karuselli-2015-01 karuselli-2015-03 karuselli-2015-02 karuselli-2012-07 karuselli-2015-04

Nuoret pohjalaisvaikuttajat: Lentosotakoulun lakkauttaminen heikentäisi Suomen ilmapuolustusta


Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen, KD-nuorten puheenjohtaja Aki Ruotsala ja Pohjanmaan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Visa Kananojaarvostelevat Kauhavan Lentosotakoulun lakkautusesitystä. He pitävät sitä puolustuspoliittisesti kyseenalaisena ja taloudellisesti lyhytnäköisenä ratkaisuna. Pohjalaiset nuorisopoliitikot myöntävät toki Puolustusvoimien uudistus- ja säästötarpeet, mutta eivät hyväksy niiden kohdentamista kokonaismaanpuolustuksen kannalta keskeisiin kohteisiin. Pohjalaisvaikuttajat muistuttavat, että ilmavoimien rooli tulee korostumaan entisestään modernisoituvassa maanpuolustuksessa mm. ilmasta maahan -asejärjestelmän myötä.

– Tässä valtiotalouden tilanteessa on välttämätöntä etsiä kaikki mahdolliset säästökohteet. Ei kuitenkaan ole järkevää säästää sieltä, missä toiminta on tehokasta, ja mihin on panostettu. Lentosotakoulun Hawk-koulutus on kehitetty niin tehokkaaksi kuin mahdollista ja varuskunta-alueen rakennuskantaankin on satsattu 2000-luvulla yli 12 miljoonaa euroa. Toiminnan siirtäminen pakottaisi väistämättä lisäinvestointeihin muualla, laskee Visa Kananoja (kok.).

Vuonna 2005 tapahtunutta varusmiesohjaajakoulutuksen siirtymistä Kauhavalta Tikkakoskelle perusteltiin tuolloin mm. suihkuharjoitushävittäjien ja potkurikoneiden lentokoulutuksen vaikealla yhteensovittamisella, nyt Tikkakosken taivaalla tulevat pyörimään Vinkojen ja Hawkien lisäksi myös siviilikoneet, joita Kauhavan kentällä ei ollut.

– Kauhavalla toteutettu ammattitaitoinen ja pitkään kokemukseen pohjautuva Hawk-koulutus on tärkeä vaihe ilmavoimien kadeteille heidän siirtyessä kohti raskaampaa Hornet-kalustoa. Poikkeusoloihin varautumisen kannalta Kauhava on ainoa selvästi tukialueelle sijoittuva sotilaslentokenttä, millä on tärkeä merkitys ilmapuolustuksen suorituskyvylle. On surullista, jos maanpuolustustahdostaan kuuluisa laaja Pohjanmaan alue tyhjenee Lentosotakoulun myötä kokonaan sotilaskoulutuksesta, toteaa itsekin Lentosotakoulussa kouluttajana työskennellyt Aki Ruotsala (kd.).

Hallitusohjelmassa on kirjaus turvata ruotsinkielinen sotilaskoulutus ja myös kielilaki varmistaa sen jatkuvuuden, mutta nuoret ihmettelevät tuoreen selvityksen linjausta eristää ruotsinkielinen koulutus Dragsvikin muurien taakse. Nuorten pohjalaisvaikuttajien mukaan kielipolitiikka ei saa sanella sotilasstrategisia linjauksia, tästä he kaipaisivat puolustusministeriltä avoimempia perusteluita.

– Läntisen Suomen ainoana varusmieskoulutusta tarjoavana joukko-osastona Lentosotakoululla on iso tehtävä maanpuolustustahdon ylläpitämisessä. Virka-avun saaminen muille viranomaisille heikentyisi, sillä Lentosotakoulu hoitaa 10 % Puolustusvoimien kaikista virka-aputehtävistä. Lentosotakoulun ympärillä riittää lisäksi ilmatilaa enemmän kuin missään muualla eteläisessä ja läntisessä Suomessa. Pohjanmaan ruotsinkielisille varusmiehille Kauhava on myös hyvä vaihtoehto suorittaa palvelus lähellä kotia, sanoo Antti Kurvinen (kesk.).

Nuoret vaikuttajat toivovat eduskunnan ja hallituksen vielä harkitsevan tarkkaan Lentosotakoulun tulevaisuutta.

Lisätietoja:

Visa Kananoja
puheenjohtaja, Pohjanmaan Kokoomusnuoret
liittohallituksen jäsen, Kokoomusnuoret
p. 040 767 2453
visa@kananoja.com

Antti Kurvinen
puheenjohtaja, Keskustanuoret
p. 044 751 4257
antti.kurvinen@keskustanuoret.fi

Aki Ruotsala
puheenjohtaja, KD nuoret
p. 050 546 3576
aki.ruotsala@kdnuoret.fi