karuselli-2015-01 karuselli-2015-03 karuselli-2015-02 karuselli-2012-07 karuselli-2015-04

Pohjanmaan Kokoomusnuoret esittää Manolis Huukia ehdolle Kokoomusnuorten liittohallitukseen.


Pohjanmaan Kokoomusnuoret esittää Manolis Huukia ehdolle Kokoomusnuorten liittohallitukseen.
Kokoomusnuorten liittohallitusvaalit pidetään 21.-23.10 liittokokouksessa Joensuussa.

Ehdokkaaksi lähtemiseen vaikuttivat Huukin mukaan erityisesti kiinnostus toiminnasta järjestön ylemmällä tasolla.

”Haluan antaa kaikkeni liitolle sekä sen puheenjohtajistolle. Itselleni läheisimmät asiat ovat erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä olen kiinnostunut koulutuspoliittisista asioista, koska olen aikoinani työskennellyt perusopetuksen lehtorin viransijaisena.” -Manolis Huuki

”Manolis on osoittanut viimeisten vuosien, etenkin kuluvan vuoden aikana kykynsä toimia uskottavasti valtakunnantason politiikassa. Erityisesti ulko- ja turvallisuuspoliittinen osaaminen on vertaansa vailla. Turvallisuuspoliittisesti epävakaana aikana voisikin sanoa että nyt jos koskaan hänen tietotaitoaan tarvitaan.” -Tommi Mäki

Manolis Huuki on 25-vuotias, keskipohjalainen nuori mies, joka on aikanaan opiskellut Kadettikoulussa (2012-2013) ja suorittaa parhaillaan valtiotieteiden maisterin Turun yliopistossa, pääaineenaan poliittinen historia.

Pohjanmaan Kokoomusnuoret valitsi Huukin ehdokkaakseen 31.8.2016 pidetyssä hallituksen kokouksessa yksimielisesti”. Pohjalaisia on nähty Kokoomusnuorten ylintä toimeenpanovaltaa käyttävässä liittohallituksessa aikaisemminkin. Kuluvan vuoden hallituksessa istuu Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Tommi Mäki

 

Lisätiedot:

Tommi Mäki, puheenjohtaja
Pohjanmaan Kokoomusnuoret
0504344888

Manolis Huuki, piirihallituksen jäsen
Pohjanmaan Kokoomusnuoret
0401489991