karuselli-2015-01 karuselli-2015-03 karuselli-2015-02 karuselli-2012-07 karuselli-2015-04

Häjyporvari-blogi 2016 osa 4: Politiikkaa ja järjestötoimintaa


Syksy on täällä! Kesälaitumilta palatessaan Pohjanmaan Kokoomusnuoret on jälleen ottamassa syksyä vastaan innokkaana ja tarmoa täynnä. Piirihallituksen voimin on kokoustettu ensimmäistä kertaa kesän jälkeen ja suunniteltu yhdessä tulevaa syksyä. Tapahtumien puolesta jäsenille ja muille innokkaille on luvassa mm. koulutusta, yritysvierailua, seminaaria ja muuta mukavaa. Vaikka politiikka onkin toiminnassamme avainasemassa, on Pohjanmaan Kokoomusnuoret paljon muutakin, nimittäin yhdessä tekemistä.

Syksy on yleensä täynnä uuden alkua. Uudet opiskelijat aloittavat opintonsa ja astuvat aivan uuteen maailmaan. Meillä piirihallituksessa jäsenet tulevat erilaisista taustoista, mutta kaikkia yhdistää halu toimia ja tehdä asioita – yhdessä. Oma taustani juontaa opiskelijatoimintaan, jossa olin mukana mm. oman yliopistoni ylioppilaskunnan hallituksessa. Järjestötoiminta on mukavaa ajanvietettä, saa nähdä ystäviä, mutta pääsee myös vaikuttamaan asioihin.  

Opiskelijan näkökulmasta pelkkä opiskelu saattaa tekevälle ihmiselle tuntua yksitoikkoiselta tai pelkältä puurtamiselta, joten kaipasin jo ensimmäisenä opiskeluvuotenani jotain opiskelun oheen. Polkuni lähti yliopiston kansainvälisestä tutortoiminnasta ja tähän on päästy, monta kokemusta rikkaampana. Järjestötoiminnan avulla on jaksanut istua luennoilla ja puurtaa tehtävien parissa – milloin yliopistolla, milloin kotona. Liuta uusia ystäviä on kertynyt erilaisten toimien kautta ja sehän järjestötoiminnassa onkin parasta, uusiin ihmisiin tutustuminen. Nyt piirihallituksessa ollessani olen päässyt keväällä suunnittelemaan ja toteuttamaan koulutusta uusille jäsenille, sekä syksyllä on luvassa mm. yritysvierailua Vaasan päässä. Loppusyksystä ollaan jälleen valitsemassa uutta piirihallitusta ensi vuodelle, joten kannattaa tulla mukaan toimintaan ja lähteä vaikuttamaan asioihin.

Syksyn tapahtumiin haluammekin toivottaa erittäin lämpimästi tervetulleiksi kaikki uudet jäsenet ja kannustaa kaikkia kiinnostuneita tulemaan mukaan toimintaamme. Paikallisyhdistyksemme tarjoavat myös monipuolista toimintaa ja tapahtumaa ympäri piiriä, joten rohkeasti vain mukaan ja tutustumaan toisiin!

 

Syysterveisin,

Emmi Ketola

piirihallituksen jäsen

_____________________________________________________________________________

Pohjanmaan Kokoomusnuorten piirihallituksen jäsenet kirjoittavat kuukausittain ajankohtaisista ja puhuttavista aiheista tässä blogissa!