karuselli-2015-01 karuselli-2015-03 karuselli-2015-02 karuselli-2012-07 karuselli-2015-04

Pohjalaisia liittohallitukseen


Viikonvaihteessa Kokoomuksen Nuorten Liiton 80. liittokokouksessa, ”Työväen kokouksessa”, valittiin liitolle kolmihenkinen puheenjohtajisto vuosille 2014-2015 ja kymmenhenkinen liittohallitus vuodelle 2014 sekä vahvistettiin mm. tavoiteohjelma vuodelle 2014 ja käytiin yleispoliittista keskustelua.

Liittohallitukseen valittiin Pohjanmaan Kokoomusnuorten esittämänä Ville Ojala. 23-vuotias seinäjokelainen on tällä hetkellä Pohjanmaan Kokoomusnuorten piirihallituksen jäsen ja Seinäjoen Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja, minkä lisäksi hän toimii jäsenenä Seinäjoen kaupungin nuorisolautakunnassa. Ojala on osallistunut kuluvan vuoden aikana aktiivisesti liiton sosiaali- ja terveyspoliittisen työryhmän ja on kunnostautunut aktiivisena poliittisena verkostoitujana pitäen tiiviisti yhteyttä muihin Kokoomusnuorten piirijärjestöihin vuoden aikana. Ojala opiskelee Vaasan yliopistossa julkisjohtamista sivuaineenaan sosiaali- ja terveyshallintotiede.

Kokoomusnuorten puheenjohtajaksi kaudelle 2014-2015 valittiin ennen liittokokousta käydyn tiukan jäsenäänestyksen perusteella vaasalainen Susanna Koski (lue: liiton tiedote). Koski sai vaalissa yhteensä 210 ääntä ja raumalainen Matias Marttinen 201 ääntä. Jäsenäänestyksen äänestysprosentti oli noin 6,6 %. Pohjanmaan Kokoomuspiirin puheenjohtajana tällä hetkellä vaikuttava Koski on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri ja hän toimii ensimmäistä kauttaan Vaasan kaupunginvaltuustossa.

20130825-171204.jpg

Kokoomuksen Nuorten Liiton liittohallitus 2014. Kuvassa oikealta oikeammalle: Elina Hölttä (Keski-Suomi), Ville Ojala (Pohjanmaa), Samuel Schubak (Helsinki), varapuheenjohtaja Riina-Eveliina Eskelinen (Pirkanmaa), Kristian Tervo (Varsinais-Suomi), Matti Laaksonen (Kaakkois-Suomi), Juuso Seppälä (Häme), puheenjohtaja Susanna Koski (Pohjanmaa), Teemu Tertsunen (Pohjois-Karjala), Marketta Ruutiainen (Uusimaa), varapuheenjohtaja Tuomas Stöckel (Lappi), Iida Aarnio (Varsinais-Suomi) sekä Lauri Tarkiainen (Etelä-Savo).